Alue- ja Kuntavaalit 2025

Arjen keskeisistä asioista päätetään kunta- ja aluevaltuustoissa.
Äänestä ja vaikuta julkisten palvelujen tulevaisuuteen!


Arkesi tärkeimmät vaalit 13.4.

Hyvässä kunnassa palvelualojen työntekijät voivat elää hyvää elämää. He voivat käydä töissä, asua ja harrastaa. Jos heillä on lapsia, nämä saavat hoitopaikan, hyvän koulun ja mahdollisuuden kehittyä harrastuksissa.

Hyvinvointialueen vastuulla on huolehtia siitä, että sosiaali- ja terveyspalvelut ovat saavutettavissa silloin kun niihin on tarve päästä. Palvelualojen työntekijöiden on päästävä palveluiden piiriin, huolimatta epäsäännöllisistä työajoista.

Toimeentulon epävarmuus ja vaikeudet korostavat yhteiskunnan turvaverkkojen merkitystä ja siksi niiden ja palveluiden tarjoaman avun ja tuen on oltava kaikkien aidosti saavutettavissa. Kuntien ja hyvinvointialueiden on pystyttävä edistämään omalta osaltaan sitä, että ihmisten rahat riittävät elämiseen.

Lue lisää PAM vaalitavoitteista täältä.

Ehdolla olevat PAM705 jäsenet

Sari Åman

Olen SDP:n ehdokkaana kuntavaaleissa Ylöjärvellä. Minua voi äänestää numerolla 164.

Olen 54 -vuotias, kahden nuoren miehen äiti, Ylöjärven Siivikkalasta.

Koulutukseltani olen tarjoilija, hotelli- ja ravintolaesimies sekä merkonomi.

Taloushallinnon asiantuntija, varatyösuojeluvaltuutettu.

Duunari, yhdistysaktiivi, ratkaisukeskeinen toimija.

Kuntapolitiikassa kaksi kautta lautakuntatyöskentelyä.

Pam705, johtokunnan jäsen.

Minulle tärkeää

Työssäkäynnin mahdollisuudet taattava

Laadukkaiden työllisyyspalveluiden on oltava helposti saatavilla ja niiden on huomioitava yksilölliset tarpeet. Riittävä määrä asuntoja ja kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja. Vuorohoito on taattava
kaikille sitä tarvitseville lapsille ja pienille koululaisille. Toimiva joukkoliikenne helpottaa työmatkoja ja työn vastaanottamista.

Kulttuuri ja matkailu tuovat kasvua

Matkailulla on merkittävä työllisyysvaikutus ja se on otettava osaksi Ylöjärven elinkeinopolitiikkaa. Hyvä liikuntapaikkatarjonta ja laaja luonto tarjoava tähän hyvän pohjan. Kulttuurin toimintamahdollisuuksiin on panostettava. Saavutettava kulttuuritarjonta tuo kuntaan asukkaita, hyvinvointia ja euroja. Matkailu ja kulttuuritoiminta hyötyvät toimivasta julkisesta liikenteestä.

Palvelut kuuluvat ihan kaikille

Palvelut keskittyvät yhä suppeammalle alueelle. Silloin on taattava palveluiden äärelle pääsy kaikille, asuinpaikkaa, ikää ja varallisuutta katsomatta. Joukkoliikenteen saatavuudesta on huolehdittava myös ydinkaupungin ulkopuolella. Harrastus-, joukkoliikenne- ja lupamaksujen on pysyttävä kohtuullisina.

Kuva ottanut Kuvakati, Ylöjärvi

Susanna Suonemi

Olen 53v. neljän lapsen äiti, kokki ja toisen kauden kunnanvaltuutettu Vesilahdesta.Harrastan monipuolisesti liikuntaa, kulttuuria, vapaaehtois- ja yhdistystoimintaa.

Olen ehdolla, koska minulla on vahva kiinnostus ja tahto vaikuttaa yhteisiin asioihin ja kaikille parempaan huomiseen.
Näissä vaaleissa vaikutetaan siihen, millaisilla arvoilla sinunkin arkeasi rakennetaan.
Teen työtä turvallisen ympäristön, yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden puolesta.
Hyvä elämä ja toimiva arki kuuluu kaikille.
Olen erityisesti lasten ja nuorten, vanhusten, vammaisten henkilöiden sekä pienituloisten puolella.
Teen parhaani ollakseni äänenä myös heille, jotka eivät muutoin tulisi kuulluksi.
Suojelen monimuotoista luontoamme ja puolustan myös eläinten hyvinvointia.
Hyvä elämä rakentuu turvallisuudesta, osallisuudesta, oikeudenmukaisuudesta ja yhdenvertaisuudesta.
Tarvitsemme enemmän inhimillisyyttä, sydämen sivistystä ja empatiakykyä päätöksentekoon, maalaisjärkeäkään unohtamatta.
Minua voi äänestää kuntavaaleissa Vesilahdessa numerolla 39 ja Pirkanmaalla aluevaaleissa 2586.
Kuvan on ottanut Karri Harju.